keskiviikko 7. elokuuta 2019

Yhdistyksemme vertaistuki- ja perheviikonloppu Rokualla 2.8.-4.8.2019!

Perjantaina kokoonnuimme ja majoituimme Rokuan kylpylähotelliin. Pitkämatkalaiset etelästä osin jo torstaina. Paikka osoittautui erinomaiseksi tukikohdaksi rentoutua, viihtyä ja nauttia. Hyvä palvelu ja ravitseva ruoka, voimme suositella lämpimästi.
 
Viikonloppu oli vertaistukea parhaimmillaan, hauskaa oli! Kiitokset kaikille hyvistä järjestelyistä sekä kannustuksesta jäsenille, jotka eivät päässeet retkelle, mutta olivat hengessä mukana!

Kylpylähotelli


Lauantaina matkasimme yhteiskuljetuksella tutustumaan Suomussalmen ja Raatteentien talvisodan tapahtumiin oppaan johdolla sekä oman porukan asiantuntija voimin.

Yhteiskuljetus

Kävimme Raatteen vartiomuseossa joka on perustettu vuonna 1988 sekä ennen talvisotaa rajavartioaseman luona sijainneella portilla. Neuvostojoukkojen aloittaessa hyökkäyksensä 30.11. aamulla oli Raatteen vartiolla vain pari ryhmää. Voimasuhteet alussa olivat yhta suomalaista kohden 100 venäläistä. 

Hyökkääjän ensimmäinen tavoite oli Suomussalmen kirkonkylä, jonka jälkeen aikomus oli jatkaa kohti Oulua ja katkaista Suomi sen kapeimmalta kohdalta. 
Vartiotupa

Tupa
Raatteen rajapuomi ryhmäkuva

Piirros joukkojen ryhmityksestä

Tutustuimme Raatteen portin museoon ja talvisodan monumentiin.Talvisodan Monumentti on kenttä, johon on aseteltu kivi Suomussalmen taisteluissa 1939-40 kaatuneille sotilaille, niin puna-armeijan kuin suomalaisille. Rauha astui voimaan 13.3.1940 klo 11.00. Rajan kulku Suomussalmella säilyi ennallaan.
Raatteen portti ryhmäkuva
Suomussalmen alueen taisteluissa kaatuneet


Raatteen sotasaalista

Taistelujen kulku viivyttäen kohti Suomussalmen kirkonkylää. Purasjoki-linja miehitettiin kirkonkylästä saapuneilla apuvoimilla, joita oli neljä kiväärijoukkuetta vahvennettuina 8 konekiväärillä ja kranaatinheitinosastolla.

Purasjoen puolustusasema

Opas kertoo Purasjoen taistelusta
Markku ja Juha juoksuhaudassa

5 LUETUINTA UUTISTA: